Hypnoosi ja hypnoterapia

Hypnoosi ja hypnoterapia

Vaikka hypnoosi voi vaikuttaa mystiseltä ja vieraalta asialta, se ei kuitenkaan ole mikään uusi asia. Sitä on käytetty jo vuosisatoja. Pitkästä historiasta huolimatta hypnoosiin liittyy edelleen monia myyttejä ja väärinkäsityksiä.

Ensinnäkin hypnoosi on täysin luonnollinen tila, jonka me kaikki koemme päivittäin. Hyvä esimerkki luonnollisesta hypnoositilasta, on juuri kun olemme nukahtamassa, ei vielä unessa mutta melkein. Sama tapahtuu aamulla juuri kun olemme heräämässä.

Samantapainen ilmiö tapahtuu kun olemme syvästi uppoutuneet jännittävään kirjaan tai elokuvaan. Keskitymme täysin siihen, mitä näemme tai luemme ja ympäröivä maailma jää huomioimatta. Syvä keskittyminen on siis myös hypnoottinen tila. Terapeuttisessa hypnoosissa huomio taas keskittyy sisäiseen maailmaamme, mutta palataan siihen myöhemmin.

Väärinkäsitykset ja myytit

Väärinkäsitykset hypnoosista tulee lähes poikkeuksetta elokuvista ja showhypnoosista. Yksi suurimmista hypnoosiin liittyvistä väärinkäsityksistä on että se olisi mielenhallintaa. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa. Vaikka hypnoosi on kohonneen suggestiivisuuden tila, hypnotisoitava on aina kontrollissa ja voi valita hyväksyykö hän hypnotisoijan tekemät kehotukset.

Televisiosta voi myös saada käsityksen että hypnoosi on joko tai ilmiö, vähän kun siinä olisi on/off nappula. Parempi ajattelutapa olisi että hypnoosissa on eri tasoja ja syvyyksiä, joiden välillä liikumme päivittäin.

Toinen myytti on se, että ihminen voisi juuttua hypnoosiin. Ei voi. Kuten edellä mainittu, hypnoosi on luonnollinen tila jossa kaikki käy päivittäin. Siis tulemme myös pois hypnoosista ihan itsestään.

Eli itse hypnoottinen tila ei ole mitenkään vieras tai uusi asia. Tarkastellaan seuraavaksi miten ja miksi voimme käyttää sitä hyödyksi hypnoterapiassa.


Alitajunnan merkitys hypnoosissa

Käydään ensin pikaisesti läpi mielen toiminta. Mielen voi jakaa karkeasti kahteen eri osaan, tietoiseen mieleen ja alitajuntaan. Tietoinen mieli koostuu, niistä asioista joita tehdään tietoisesti, joka on paljon vähemmän kuin mitä yleisesti luullaan. Väliaikainen muisti, tahdonvoima ja rationaalinen ja analyyttinen ajattelu tapahtuu kaikki tietoisessa mielessä.

Alitajunnassa sen sijan on meidän pysyvä muisti, mielikuvitus, tunteet ja tavat. Alitajunnan tehtävä on myös suojella meitä vaaroilta, todellisilta ja ei niin todellisilta, esimerkiksi asioilta joita pelkäämme. 

Usein ehkä ajatellaan että jokapäiväinen toiminta ja tavat tehdään tietoisesti, että olisimme aina tietoisia asioista joita teemme.
Todellisuudessa suurin osa kaikesta toiminnasta tapahtuu automaattisesti alitajunnassa, tiedostamatta. Siksi on hyvin vaikeaa, tai ainakin vaikeampaa tehdä suuria muutoksia elämässä pelkästään tahdonvoimalla.

Olet varmasti huomannut tämän omassa elämässä. Tiedät mitä sinun ”pitäisi” tehdä (tai ajatella) mutta jostain syystä et kuitenkaan toimi haluamallasi tavalla.

Kun muutos tehdään, alitajuisella tasolla niin se onnistuu paljon helpommin, eikä muutosta edes välttämättä huomaa itse niin selvästi, koska siitä on tullut ”uusi normaali”, automaatio.

Hypnoosin ja hypnoterapian idea on juuri se, että pääsemme käsiksi alitajuntaan ja pystymme tekemään tarvittaessa muutoksia ajatusmalleihin ja toimintatapoihin.

Hypnoterapia

Hypnoterapia on siis terapiamuoto jossa terapeutti johdattaa asiakkaan syvään hypnoottiseen tilaan. Usein se tehdään rentoutumisen kautta mutta myös muita keinoja ja menetelmiä käytetään. Hypnoosi itsessään on hyvin miellyttävää. Mieli avautuu ja on vastaanottavaisempi suggestioille ja näin saadaan tehtyä pysyvämpiä, positiivisia muutoksia ajatuksiin, tunteisiin ja toimintoihin.

Mitä asioita sitten voi hoitaa ja käsitellä hypnoterapiassa. Tavallisesti haluamme päästä eroon jostain ongelmasta tai saavuttaa tiettyjä tavoitteita. Nämä voivat olla esim. stressi, rentoutuminen, ahdistus, uniongelmat, painonpudotus, tupakoinnin lopettaminen, pelot, jännitys, minäkuva, traumat ja PTSD jne. Helpotusta voi saada myös fyysisiin oireisiin, kuten suolisto- ja iho-ongelmiin.

Haluttujen tuloksien saavuttamiseen käytetään laaja määrä erilaisia tekniikoita ja hypnoottisia menetelmiä.

Yhteenveto

Hypnoterapialla voidaan saavuttaa nopeasti tuloksia. Joskus jo kerta tai kaksi voi tuottaa halutun tuloksen, kun taas joissain tapauksissa hoitojakso voi kestää huomattavasti kauemmin. Tulokset ja tapaamisten määrä on yksilöllisiä ja riippuu paljon ongelman ja tavoitteen laadusta. Vaikka hypnoosilla voidaan saada nopeita tuloksia, on tärkeää ymmärtää, että hypnoterapia ei ole mikään ihmelääke, eikä missään nimessä korvaa lääkäriä/lääkitystä.

Eli itse hypnoosi ei ole ilmiönä mitenkään vieras tai ihmeellinen, eikä se ole vaarallista. Terapiamuotona se voi olla hyvinkin voimakas ja siitä on monille iso apu, olipa tavoite sitten ratkaista tietty ongelma, saada apua johonkin vaivaan tai vain parantaa yleistä hyvinvointia.

Kaipaatko apua? Varaa ilmainen soittoaikaa, niin keskustellaan tarkemmin.

Vastaanotto etänä zoomin kautta tai paikan päällä Turussa