Kokemuksia

  • ”Hakeuduin Nilsille jännitys- ja ahdistustilojen takia, jotka alkoivat rajoittaa elämääni, varsinkin liikkumista ennalta tuntemattomiin paikkoihin. Jokaisen käynnin jälkeen oloni oli erittäin raukea ja rauhallinen, vaikka jännitin itse käyntiäkin paljon. Kolme kertaa käytyäni ja harjoiteltuani itsehypnoosia, olen pystynyt menemään asiaa sen kummemmin miettimättä paikkoihin, jotka aiemmin aiheuttivat paniikkia ja ahdistusta. Olen muutenkin rauhallisempi mieleltäni ja nukun paremmin. Lämmin suositus!”

    Nainen, 44v [ahdistus, jännitys]

  • ”Läheiseni tuntevat minut kontrollifriikkinä suo-kuokka-ja-jussi-tyyppinä, joka ei apua hae eikä tarvitse, ja olivat hämmästyneitä kun kerroin käyväni 5 kerran hypnoosisessiota zoomin välityksellä Nilsin kanssa. Itsekin olin päätöksestäni hämilläni. Ehkä kävi klassinen: kun oppilas on valmis, opettaja ilmaantuu. Vuosikymmenet olin lakaissut äärettömän rankatkin kokemukset maton alle ja jatkanut "nenä veressä" eteenpäin. Ahdistuneisuus, pakko-oireet, katastrofiajattelu alkoivat tehdä elämästä helvettiä ja öistä unettomia. Mielialalääkitystä en halunnut, enkä koe asioistani puhumista jollekin terapeutille mielekkäänä. Nilsin mainoksen näkeminen somessa aiheutti intuitiivisen päätöksen, josta olen äärettömän mielissäni ja kiitollinen näin jälkikäteen. Päivittäisessä kanssakäymisessä pyrin johdattelemaan( menestyksekkäästi )aiheet keskustelukumppaniin, hermostun jos pitäisi itsestäni jotain avata. Nilsin kanssa sen sijaan keskustelu oli itselleni heti äärettömän luontevaa ja hypnoositilaan meneminen oli turvallinen olotila. Minulla ei oikein ollut minkäänlaisia odotuksia, enemmänkin olin varovaisen kiinnostunut siitä huomaanko itsessäni mitään muutosta. Tupakoinnin lopettaminen vakavan sairauden pakottamana on pahentanut ahdistustani, mutta tähän keskittyneen hypnoosisession jälkeen vain huomasin parin päivän päästä etten pakonomaisesti mieti tupakointia ja unohdin koko asian yhä pitemmiksi ajoiksi. Yölliset heräämiset ja aamuun asti valvomiset pakkoajatusten riivaamana ovat ohi, hypnoosissa saamani mielikuvaharjoitukset auttavat nukahtamaan uudestaan ja nukkumaan aamuun! Olen löytänyt itseäni kohtaan täysin uutta armollisuutta ja havainnut ahdistuneisuuden lieventymistä. Suosittelenkin Nilsin hypnoterapiaa täydestä sydämestäni!”

    Nainen, 58v [ahdistus]

  • ”Tulin hypnoterapiaan hakemaan apua ahdistukseen julkisilla paikoilla liikkumiseen sekä nukahtamiseen. Jo ensimmäisten hypnoosien jälkeen sain huomattavia ja pysyviä muutoksia elämääni. Nyt olen pystynyt liikkumaan paljon vapaammin ilman ahdistuksen tuntemuksia. Myös uni tulee levollisin mielin ja nopeasti. Samalla olen saanut apua myös pienempiin ongelmiin. Kokonaisuudessa olen saanut valtavan hyödyn hypnoosista ja voin suositella sitä ihan kenelle vain!”

    Mies, 20v [ahdistus, uni]

  • "Kolmen ajan setin varasin työburnoutin partaalla. Nyt käyntien jälkeen tuntuu, että en enää ole ahdistunut ja epätoivoinen. Hämmentävää, hyvällä tavalla. Harmi etten löytänyt jo vuosia aiemmin. Olisi paljon tuskaa jäänyt varmasti kokematta. Kiitollinen tästä."

    Nainen, 40v [ahdistus]

  • ”Sain todella kaipaamaani apua kokonaisvaltaiseen ahdistukseeni joka oli pyörittänyt arkeani jo liian pitkään… unettomuus, painajaiset, itsetunto-ongelmat… arkeni helpottui suunnattomasti kun uneni parani, yliajattelu lakkasi. Nyt minun on helpompi olla ja hengittää. Perheeni huomasi muutoksen minussa - paras palkinto!”

    Asiakas [ahdistus]

  • ”Olen tyytyväinen, että Nilsin avulla pääsin eroon ahdistuksestani, joka on seurannut mukanani niin kauan kuin muistan. Elämäni on parempaa ja odotan tyytyväisenä eläkkeelle pääsyä 😁.”

    Nainen, 62v [ahdistus]

  • ”Hakeuduin Nilssin vastaanotolle pitkään jatkuneiden uniongelmien vuoksi. Minulla ei ollut mitään kokemuksia hypnoosista, eikä suoraan sanoen edes mitään odotusarvoja sen toimivuudesta. Erittäin huonoksi eskaloitunut tilanne uniongelmien kanssa sai minut tarttumaan myös tähän oljenkorteen, koska mikään ei tuntunut auttavan. Ensimmäisen käynnin jälkeen nukuin vajaan viikon ongelmitta, tunne oli uskomaton. Viikon jälkeen oireet hieman palasivat. Sitten tapasimme vielä pariin otteeseeen, jonka jälkeen aloin käyttämään päivittäin Nilssin opettamaa itsehypnoosia/meditaatiota ja tein siitä rutiinin itselleni. Nyt takana 1,5kuukautta hyvin nukuttuja öitä ilman unilääkkeitä! Voin vilpittömästi suositella Nilssiä ongelmien hoitoon. Tuntui että hän oikeasti syventyi ongelmaani ja tavoitteli kaikin keinoin sen poistamista niin ettei hoitoja enää tarvittu.”

    Mies, 52v [uniongelmat]

  • ”Nils on erittäin helposti lähestyttävä ja osaa hommansa. Sain apua esim. toistuviin uni-ongelmiin ja helpotusta liialliseen ahdistuneisuuteen.”

    Asiakas [ahdistus, uni]

  • ”Päätin kokeilla hypnoterapiaa yleisiin stressinhallinnan haasteisiin. Lisäksi halusin kokeilla, voisiko hypnoosista olla apua matkapahoinvointiin. Lähtökohtaisesti olin hieman skeptinen, osaisinko ottaa tilanteen vastaan ja rentoutua riittävästi. Yllätyksekseni se oli kuitenkin todella helppoa. Koin Nilsin todella ammattitaitoiseksi, ja lisäksi hänellä on aito auttamisen halu. Kävin vastaanotolla kolme kertaa, ja rentoutuminen syveni kerta kerralta. Kokemus oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa, ja vaikka tuloksia onkin vaikea mitata millään tarkalla ja puolueettomalla tavalla, olen vahvasti sitä mieltä että hypnoosi on auttanut juuri niihin asioissa, joihin apua Nilsiltä pyysin. ”

    Nainen , 41v [Stressi]

  • ”Olin tilanteessa, jossa en kauppareissulla päässyt ohi jäätelöaltaista, en karkkihyllyistä, en makeista leivonnaisista, ja sen seurauksena tietysti painoni nousi, nousi... Eräänä päivänä kuitenkin tuli eteeni Nilsin ilmoitus FB:ssä. Samantien tein varuksen ja kaksi kertaa viikon välein olin hänen terapiassaan. Nyt on tilanne erilainen, voin rauhassa mennä kauppaan ja tehdä vain ne ostokset mitä varten sinne olin mennytkin.! Kiitos Nils! "

    Nainen, 76v [makeanhimo]

  • ”Täytän tänä vuonna 50 ja haluan tehdä muutoksia hyvän ja pitkän elämän takaamiseksi. Pitkään mietin, miten päästä liiallisesta herkuttelusta eroon. Herkuttelun vaikutus mieleen ja ruumiiseen on valtava. Ei vain lihottava, vaan myös väsymystä ja mahdollisia liitännäissairauksia aiheuttava. Vuosien aikana olen kokeillut jos jotakin dieettiä muuttakseni ruokailutottumuksia ja päästäkseni eroon makeanhimosta. Omaan seitin ohuen selkärangan makean suhteen ja tästä syystä vaikka pääsin kaupasta karkkihyllyjen ohi ja ostamatta leivonnaisia, niin kotiin päästyä palkitsin itseni vaikka leipomalla. Tästä tietenkin seurasi se, että aamupalakin helposti oli edellisen päivän leipomuksia. Halu muuttaa ajatusmaailmaa herkkujen suhteen sai miettimään vaihtoehtoja. Muistin nähneeni ohjelman, jossa brittitoimittaja kävi hypnoosissa suklaan himon vuoksi ja mietin, että se voisi sopia itsellekin. Löysin Nilsin hypnoosiliiton sivuilta ja ilokseni sain nopeasti myös tapaamisen. Jännitin valtavasti, mutta Nils osaa viedä pahimman terän jännityksestä. Mietin, että olen vaikea tapaus ja käyn varmasti monta kertaa, ennen kuin muutosta tapahtuu. Muutos tapahtui kuitenkin nopeasti. Pääsin heti testaamaan itseäni moninkin tavoin, oli juhlia ja matkoja, ja sain huomata muutoksen. Edelleen voin juhlissa ottaa pienen palan kakkua, mutta se riittää. Kotiin en ole ostanut, enkä kotona tehnyt, mitään makeaa hypnoosin jälkeen. Olen ällistynyt ja onnellinen muutoksesta, jonka hyödyt tulevat tulevaisuudessa varmasti näkymään monin tavoin."

    Nainen, 49v [makeanhimo]

  • "Otin yhteyttä Nilsiin ahdistus/paniikkioireiden ja uniongelmien takia. Odotuksia ei ollut mutta toivoa siitä että olo edes pikkasen paranisi oli suuri. Ensimmäisen istunnon jälkeen olo oli kevyt ja pää aika tyhjä. En silti vielä uskaltanut toivoa liikaa. Mutta viikot vierivät ja olo oli mitä mahtavin. Sain unen päästä kiinni nopeasti ja ahdistuneisuus ja paniikkikohtaukset väheni huomattavasti. Olemme jatkaneet työskentelyä ahdistuksen kanssa ja vointi on koko ajan pysynyt hyvänä. En voi muuta kuin hehkuttaa tätä hoitomuotoa. Aivan mahtavaa."

    Nainen, 37v, yrittäjä [uniongelmat, ahdistus]

  • "Tack för frågan, jag mår faktiskt bra. Bättre än nånsin! Känner en helt ny lättnad och frihet i vardagen, en känsla jag inte visste att man kan känna. Jag har vågat ta nya steg på jobbfronten och påbörjat projekt som jag tänkt på länge och inte vågat göra, pga rädsla och osäkerhet. Jag känner genuint att hypnoserna haft den största inverkan på mitt mående, i samband med terapin som jag går till regelbundet. "

    Kvinna, 35

  • "Kiitos rauhallisesta ja kohtaavasta tapaamisesta. Hypnoosi oli ihana ja sen jälkeen oloni oli rauhallinen. Hypnoosi vähensi häiritseviä, vahvaankin juurtuneita, ajattelumalleja todella huomattavasti."

    Nainen, 44v

  • "Kävin Nilsin luona yhteensä neljä kertaa. Hypnooseissa haettiin minulle apua painonhallintaan, makean himoon, liikkunnan lisäämiseen arkirutiineihin sekä stressin hallintaan. Jo ensimmäisen kerran jälkeen huomasin positiivisia muutoksia tapahtuvan ja neljän kerran kokonaisuus toi ison helpotuksen arkeen. Olen pystynyt lisäämään liikuntaa arkeen kuin luonnostaan. Stressi on lievittynyt ja kuormittavat tilanteet on helpompi käsitellä nykyään. Painoa ei ole juurikaan lähtenyt,mutta ruokailutottumukset on pysyneet terveellisinä ja makeasta on helppo pysyä erossa. Nils on helposti lähestyttävä ja asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti huomioiva. Käynnit olivat erittäin miellyttäviä ja vaikutukset vaikuttavat olevan pitkäkestoisia. Suosittelen kokeilemaan Nilsi hypnoterapiaa erittäin lämpimästi"

    Nainen, 33v [painonhallinta, makeanhimo]

  • "Nils hypnoterapi har hjälpt mig för min starka ångest och panikångest. Jag lider långa perioder av grov ångest med panikångest-attacker som är väldigt utmattande för både kroppen och psyket. Till en början gjorde Nils en hypnos för självkänsla och senare utformade han en hypnos specifikt för ångest. Det har verkligen gett resultat och jag känner mig mycket lugnare och har inte haft en enda ångestattack på tre månader. Hypnos är väldigt mjukt och tryggt, som en djupare meditation. Nils är kunnig, trygg och pålitlig och jag upplever att hypnos har hjälpt mig mer och snabbare än traditionell terapi."

    Kvinna, 33 [ångest (ahdistus)]

  • "Minulla ei ollut odotuksia, mutta olin utelias, hieman hermostunut mutta toiveikas, kun hain Nilsin vastaanotolle. Etsin apua paniikkiin/ahdistuneisuuteen ja huononeviin nukkumis- ja ruokailutottumuksiin. Olen käynyt Nilsin vastaanotolla useamman kerran ja hypnoosi on joka kerta tuntunut turvalliselta, syvältä rentoutumiselta. Käsittelimme eri ongelmia eri kertoina. Jokaisen kerran jälkeen tunsin oloni rauhalliseksi, rentoutuneeksi, tyytyväiseksi ja iloiseksi. Huoneessa on miellyttävä tunnelma rentouttavan musiikin ja sisustuksen kera. Huomasin, että voimakas kutina ja ihokipu katosivat kokonaan aina itse hypnoosin aikana. Olen saanut Nilsiltä vinkkejä ja ideoita kuinka voin ylläpitää hyvinvointia kotona. Olen tehnyt itsehypnoosia iltaisin ja huomannut nukahtavan nopeammin sen jälkeen. Nils kuuntelee ja on aito ja selkeästi kiinnostunut asiakkaan ongelmista, hän on myös ratkaisukeskeinen. Suosittelen kokeilemaan hypnoosia Nilsin kanssa!"

    Nainen, 32 [ahdistus, uni, ruoka]

  • "Minulle jäi joka kerran jälkeen rauhallinen, valoisa ja rento tunne. Hypnoosi maadoittivat ja saivat kehoni rentoutumaan. Aloin toimia huomaamattani eri tavalla ja ajatusmallini muuttuivat positiivisempaan suuntaan. Mielikuvitukseni alkoi taas luoda enemmän Inspiroivia ideoita."

    Nainen, 31 v